Katsoitko sinäkin niitä?

Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edel...

Tämän kirjan ilmetymistä odotin malttamattomana. Ja siitä ainoasta syystä, että pidän valtavasti Kari Hotakaisen tuotannosta ja hänen edellisestä kirjastaan oli kulunut jo kolmisen vuotta. 


Suhteeni Kimi Räikköseen on hyvin samankaltainen kuin Hotakaisella. Hän kun oli jo heti kirjoitusprosessin alussa sanonut, että ei tiedä formula ykkösistä yhtään mitään.

Juu en minäkään.

En tosiaan ymmärtänyt, miksi kaverit katsoivat niitä. Liimantuivat viikonloppuisin tuntikausiksi katsomaan pienikokoisia autoja, jotka kelluivat nopeaa vauhtia eteenpäin kaltevalla radalla. Katsomaan pärinää. Ilmeisesti ne kaverit tekevät sitä samaa vieläkin. Islannissa formuloita ei niin kovin suurella kansankiihkolla seurata, joten viime vuosien aikana olen tipahtanut moottoriurheilun uloimmalta laidalta jo kauas reunan yli.  

Mutta Hotakaisesta olen aina tykännyt paljon ja lukenut lähes kaikki hänen kirjoittamansa kirjat. Juoksuhaudantie, Ihmisen osa, Iisakin kirkko... Kaikki aivan mahtavan traagisia, hauskoja ja elämää läheltä katsovia kirjoja. Oma suosikkini on 1990-lopulla julkaistu Klassikko, jonka luin parikymppisenä yhdellä bussimatkalla Helsingistä Forssaan. Muistan vieläkin, että Humppilan pysäkillä oli pakko jalotella hetki ulkona, koska nauratti niin kamalasti. Yhä edelleen kun näen käytettyjen autojen myymälän, läikähtää suuhun vähän naurua. Klassikko kuvaa autoja ja autolevia suomalaisia niin ilmeikkäästi. Ja kun sama kirjailija sitten kirjoittaa kirjan Suomen tunnetuimmasta autoilijasta, niin, pakkohan se oli lukea.


Hotakainen onnistuu kertomaan formuloista ja Kimi Räikkösestä niin, että kiviäkin totta vie alkaa kiinnostaa. Sen kirjan kohdan, jossa esitellään formula-auton moottoria, luin kahteen kertaan, koska innostuin. Innoistuin auton moottorista! Voi että niin.

Tarinat Kimin sisävessattomasta lapsuudesta ja toisaalta aikuisuuden Sveitsin luksuskodista, mökeistä ja hulppeasta veneestä eivät piirrä kuvaa tajunnanräjäyttävästä luokkahypystä tai yritä rakentaa ryysyistä rikkauksiin -menestystarinaa. Erilaiset faktat nyt vaan kertovat, miten hommat menivät ja mikä merkitys milläkin tapahtumalla on yhden moottoriurheiluun hurahtaneen ihmisen elämässä ollut.

Enkä muuten ollut aikaisemmin kunnolla tajunnut, kuinka älyttömän monta kerrosta formuloihinkin liittyy. Niin monessa työssä on "tähtihetkiä" ja sen päällä ryönää, joka on pakko kestää, että pääsee tekemään myös sitä siisteintä juttua. Formulamiljonäärit ja toimistotyöläiset painivat ihan saman ongelman kanssa. Räikkönen haluaisi eniten vain ajaa. Kaikki muu lehdistötilaisuuksista mannekiiniposeerauksiin ottaa isosti päähän.

Kysymys: "Mikä oli jännittävin tilanne juuri päättyneen kisaviikonlopun aikana?"
Kimi: "Startti."
Kysymys: "Entä tylsin?"
Kimi: "Tämä."



Jos olisi mainittava yksi asia, mikä kirjassa mättää, niin se olisi se sama, mikä minut kirjan pariin alunperin innosti. Hotakaisen kerronta. Hänellä on niin omintakeinen lause, jossa huumori ei nouse sanoista vaan sanojen väleistä. Rytmistä, vastakkainasettelusta ja yllättävistä pysähdyksistä. En tiedä osaanko sitä sen tarkemmin selittää, mutta Hotakaista aikaisemmin lukeneet ymmärtävät kyllä. Tähän tapaan:

Varakkaan ei ole helppo puhua varallisuudesta. Suuret tulot, pienet puheet. Isoot eleet, vähät rahat.

Nyt kun kirjailija tekee tietokirjaa, hän voi kyllä edelleen luoda kieltä mutta ei luoda tarinan tapahtumia tai henkilöhahmoja. Koska tarinaa ei voi kirjoittaa totuudesta toisenlaiseksi, kielen on pakko antaa leikkiä vain faktojen rajaamalla alueella. Siksi Kimi-kirjaa lukiessa tulee välillä ainakin minulle itselleni olo, että voihan hittolainen sentään jos tämä kirja nyt olisiksin fiktiota, niin tässä olisi ollut niiiiiin täydellinen aukea jatkaa tarinanhäntää vaikka mihin. Hotakainen jossain kirjaa koskevassa haastattelussa mainitsikin, että ensimmäisen tietokirjan kirjoittaminen ei ollut mikään helppo rykäisy. Ymmärrän hyvin.

Tuntematon Kimi Räikkönen (2018, Siltala) on mainiota luettavaa melkeinpä kenelle tahansa. Formulafanille, Räikkös-faneille, elämänkertojen ystäville ja Hotakaisen kerronnasta syttyville. Aika takuuvarma isänpäivälahja ja joululahja myös heille, joille kirjaa ei yleensä tule annettua.

Postauksen lainaukset ovat kirjasta.


Kuivaihoinen herkkäsielu

Suhteeni kosmetologeihin ei ole ollut aina ihan mutkaton. Avoin kirjeeni kosmetologeille  neljän vuoden takaa on edelleen yksi blogihistor...

Suhteeni kosmetologeihin ei ole ollut aina ihan mutkaton. Avoin kirjeeni kosmetologeille neljän vuoden takaa on edelleen yksi blogihistoriani luetuimpia juttuja. Tuo juttu syntyi tuohtumuksesta. Minua oli nimittäin jo pidempään harmittanut vikojen esiin kaiveluun perustuva myyntitapa. Ehdin istua hoitotuolissa keskimäärin vartin, kun myynti alkoi. Ihossani oli jatkuvasti jotain pientä vikaa ja korjattavaa, johon kempparinhyllyn tuotteista löytyisi ratkaisu. Ja minä kun halusin vain ihonpuhdistuksen ja nauttia hoidosta.


En koe olevani hankala asiakas. Tykkään hyvästä myynnistä ja minusta on ihanaa olla taitavan myyntityön kohteena. Jos joku onnistuu löytämään minulle sen täydellisen jutun, jota olen vailla, olen hurjan tyytyväinen.

Mutta olen kuitenkin aika herkkä. En minä halua kuulla vieraalta ihmiseltä, että olen jostain kohtaa hieman vajaa. Ostan parhaiten silloin, kun minulla on itse havaitsemani tarve, enkä silloin, kun joku ulkopuolinen alleviivaa minussa olevaa kuoppaa, jonka voisi hänen tuotteellaan tai palvelullaan täyttää. Asiakkaan vikojen etsiminen ja epävarmuuksien luominen on vanhanaikaista markkinointia.

Noh, ne olivat huonoja kokemuksia, eikä niiden perusteella voi tietenkään yleistää tällaisen toiminnan koskevan kaikkia kosmetologeja.

Sitä paitsi neljän vuoden takaiseen verrattuna näkemykseni ihonhoitotuotteita kohtaan on muuttunut. Kyllä minä nykyään koen tarvitseni ihonhoitoon muutakin kuin marketin suihkusaippuan. Laitanhan silmätippoja kuiviin silmiini. Yritän syödä hyvin, että sisäelimet voisivat hyvin. En tupakoi, etten pilaa keuhkojani. Pesen kädet vessassakäynnin jälkeen, ettei ruoansulatussysteemiin menisi vääränlaisia pöpöjä. Urheilen, että sydämeni jaksaisi paremmin. Ihonikin on elin, joten senkin eteen olen alkanut tehdä juttuja. Oma ihoni on kuivunut iän myötä ja superkosteuttavat tuotteet ovat todella olleet iloksi.

Vähänpä silloin neljä vuotta sitten tiesin, millaiseksi omat ihonhoitorutiinini tulisivat muuttumaan. Löysin Nooran Kemikaalicocktailin kautta luonnonkosmetiikan ja tutustuin siihen lisää blogiyhteistöiden kautta. Olen testannut tuotteita, löytänyt suosikkeja ja huomannut, että ihoni ei enää ole niin kuiva ja kutiseva kuin joitakin vuosia sitten. Taidan vain olla sellainen asiakas, jonka piti löytää tarpeensa itse eikä jonkun toisen luoman epävarmuuspuheen  kautta.

Tähän näkemyksenmuutokseen on varmasti eniten vaikuttanut myös se, että löysin erilaisia tapoja puhua ihonhoitotuotteista. Tutustuin erilaisiin myyjiin ja kyselin itse. Löysin tuotteita, joita en enää vaihtaisi pois. Kuka tietää, ehkäpä kohta uskaltaisin taas sinne kosmetologillekin.


Jos olet samanlainen herkkis asiakkaana kuin minä, joka haluaa ostamisen lähtevän omista tarpeista, tämä voisi olla sinun juttu: Biodellyn verkkokaupasta (olen siis osakkaana yrityksessä; ajatella, enpä olisi neljä vuotta sitten uskonut!) on Ihoanalyysi-työkalu. Sinne voi ladata oman naamakuvan ja ruksittaa omaa ihoa kuvailevia vaihtoehtoja. Näiden tietojen ja kuvan pohjalta saa suosituksen, jossa kerrotaan tuotteista, jotka sopisivat iholle ja siihen ilmanalaan, jossa asuu.

Islannin talvisää, ylläoleva kasvokuva minusta ja toteamukset kuivasta ihosta ja pienestä iän mukanaan tuovien juovien määrästä pullautti listan suositeltavista tuotteista eri hintakategorioissa. Olipas todella hauska huomata, että melkein puolet niistä keskihintaisista tuotteista löytyy jo kylppärimme kaapista.

PS. Lauran blogissa on käynnissä arvonta I love me -messuille, joissa Biodellylläkin on oma ständi. Vaikka tuo kauneus- ja hyvinvointimessujen nimi on vähän ällövaahtokarkki, on se kuitenkin viestiltään oikea. Tykkää itsestäsi, älä yritä jatkuvasti korjata siinä jotain.