Hyvää ruokaa myötä- ja vastamäessä

Joissakin asioissa minulla on äärimmäisen kehno muisti. Kävelin eilen Suomalaisen Kirjakaupan käytävää. Iskin polveni myyntipöytään, jossa luki Häälahjaideoita. Siinä kirotessani tajusin, että olen totaalisesti unohtanut hääpäivämme. Se oli toukokuinen arkipäivä noin kolme vuotta sitten, kun kävelimme farkut jalassa maistraattiin. Sää oli aurinkoinen, mutta pirun tuulinen. Lapsi kulki mukana kannettavassa vauvan turvaistuimessa. Siskoni huijattiin mukaan todistajaksi (eikä se luultavasti ole vieläkään antanut anteeksi sitä, että emme kertoneet etukäteen ettei nyt ollakaan passinhakureissulla).

Päätin ottaa kohtalosta niskalenkin ja ostaa miehelle lahjaksi kirjan. En hankkinut vasemman polven löytämää rakkausrunokokoelmaa tai Kama Sutraa. Menin keittokirjahyllylle. Ostin Safkaa. Koska olenhan sitä mieltä, että myötä- ja vastamäessä parhaat vauhdit antaa hyvä ruoka.

Haloo, Helsinki

Voi pojat ja tytöt, katsokaa tätä:

Suomeen luvattu sääennuste laittoi hymyilyttämään: kartalla keltaisia palluroita ja lähes +20 astetta. Jösses, siellähän on jo ihan täysi kesä! Voin jättää lapaset, pipon ja villapuseron eteisen laatikkoon.

Huomenna alkaa viikon mittainen Suomen yhdistelmäloma. Siis sopivassa suhteessa työtä ja vapaa-aikaa. Kahdeksaan päivään sain kasatuksi taas aika kunnon hedelmäsalaatin: pari työperäistä kokousta, esiintyminen Turussa, yksi 10 km juoksulenkki, ystävän kanssa uimaan (Stadikka, jee!), pankissa paperiasioiden hoitoa, visiiti Kilroylle (tästä jännästä kuulette lisää vähän myöhemmin) ja vanhojen kauppiskavereiden kanssa tervehenkinen kevätretki saaristoon (JESS!).

Sitä paitsi minulla oli jo vähän ikävä R-Kioskia, Reissumiestä, Sikalaa, Alepan tehokasta kassaa ja sitä tunnetta, kun tekisi mieli juosta liukuportaita alas lähtölaiturille metron saapuessa. Ja hei, en ole vieläkään pitänyt kädessäni tabloid-Hesaria!

Islantilaista musiikkia kauneimmillaan

Jos brittilehti Monocle kirjoittaa Helsingin lähiruokaravintoloita kehuvan jutun, "Monocle kehuu Suomea" on HS.fi:n luetuimpien uutisten listalla ainakin pari päivää. Islannissa pienen maan "meidät on huomattu" -tyytyväisyys näkyy aivan samalla tavalla - paitsi  sata kertaa suurempana. Jos Islanti päästetään kilpailemaan missä tahansa lajissa muita maailman maita vastaan tai Islanti mainitaan jossain itseään isommassa mediassa, ollaan maahan jo melkein julistamassa uutta kansallista liputuspäivää.  Siispä viimeisen parin viikon aikana paikalliset päivälehtien sivut ja islantilaisten kavereideni fb-feedit ovat täynnä tasan kahta asiaa: Eurooviisuja (Ég á líf" = Mulla on elämä) ja Simpsoneita (Sigur Rós kuulemma esiintyy piirrosarjassa joskus tulevaisuudessa. En tosin tiedä, miten. Ehkä Jónsille annetaan ilokaasua Homerin roolia varten.)

Islannissa tehdään kyllä ihan oikeasti paljon ja todella hienoa musiikkia. Kaksi minun mielestäni kauneinta islantilaista musiikkiesitystä eivät tosin ole ihan tältä vuosikymmeneltä.

Vatnsenda-Rósa oli runoilija 1800-luvun Islannissa. Hänen töistään tunnetaan parhaiten erään kauniin rakkauslaulun säkeistöt, jotka tässä tulkitsee ihan mahtavan kauniisti Björk (pahoittelut, videon laatu on aika huono):



Toinen islantilaisbiisi, jota kuunnellessa alkaa aina vähän itkettää, on Maístjarnan eli Toukokuun tähti. Laulun sanat  runoili aikanaan Islannin nobel-kirjailija Halldór Laxness. Kappale kertoo työväenliikkeestä, luokkataistelusta ja köyhien ihmisten kurjasta elämästä. Silti sitä lauletaan usein häissä ja yritysten vuosijuhlissa. Koska se vaan on niin kovin kaunis laulu. Tämä Youtubesta löytämäni paikallisen naiskuoron esitys on kyllä hiuksianostattavan kaunis, vaikka ei sanoista mitään tajuaisikaan:

Nopea illallinen: pestosovellus

Perheellä on nälkä, pitsaa ei kehtaa tilata toista iltaa peräkkäin ja aika ei riitä mihinkään, mikä pitää kypsyttää uunissa. Mikä neuvoksi? No pestosovellus.

Rakastan itsetehtyä pestoa ja hyvää pastaa. Raaka-aineet ovat suhteellisen edullisia, ei tarvita uunia ja ruoka valmistuu nopeasti (jos on blenderi tai sauvasekoitin). Loistava pastan keitto-ohje löytyy Hannalta. Sillä välin kun pasta kiehuu, laita peston kanssa hösseliksi. Heitä kaikki pestokastikkeen aineet sekaisin ja anna blenderin tai sauvasekottimen muusata kokonaisuus tahnaksi. Maista. Lisää, mitä tarvitaan: suolaa suolattomaan, öljyä kuivanlaiseen pestoon jne. Tarjoile pastan kanssa. 

Pestosovellus

Iso nippu basilikaa. (Usein heitän sekaan muutakin jääkaapista löytyvää vihreää, kuten lehtipersiliaa tai rucolaa.)

Noin desi kylmäpuristettua oliiviöljyä. 

Kourallinen pinjansiemeniä. (Korvaan ne joskus cashew-pähkinöillä.)

Raastettua parmsesan-juustoa. Noin desi riittää. 

Suolaa.

1-2 valkosipulin kynttä hienonnettuna.

Pestosovellus on siitä mainio valmistettava, että sen sekaan voi joustavasti heittää jääkaapin sisältöä ja maku on melkein aina yhtä hyvä. 

Heitän roskikseen mieluummin vaikka käytetyn hehkulampun, mutta en ruokaa. Tänään löysin jääkaapista nahistuneen kaalinpalasen. Se ei ollut tarpeeksi vihreä peston sekaan, joten viskasin sen spagetin keitinveteen ennen pastan lisäämistä. Ajattelin, että lehdykästä voisi saada jänniä aromeita spagettiin. No makuero ei ollut huomattava, mutta sainpa hyvän omantunnon. Sen kunniaksi korkkasin kuoharipullon ruokajuomaksi. 

PS. Facebookissa on kaltaisilleni mainio ryhmä: Hävikistä herkuiksi. Kannattaa tsekata, jos kaalinpalan heittäminen roskikseen vie yöunet.

Muista vauhtisokeus

Vietimme tänään jälkikasvun kanssa kahden iltaa kotona. Lojuimme sohvalla ja katselimme Pupu Tupuna -kirjaa. Sen kuvan kohdalla, jossa Pupu Tupuna järjestää lelulaatikkoaan, mukelo uskoutui minulle. Isä siivoaa jatkuvasti. Sä et äiti koskaan tee mitään. Olin purskahtamassa epäuskoiseen hohotukseen, kunnes tajusin, että sehän on oikeassa. Enhän mä sen silmissä ole viime talven ja tämän kevään aikana oikeasti tehnytkään juuri mitään. Olen tehnyt päiväkotiroudauksessa yhden vuoron viikossa, en ole siivonnut himassa tai istuskellut leikkipuistossa varttia pidempään tai viettänyt sunnuntai-iltapäivää kirjastossa tai piirtänyt sataa draftia Möröstä paperille. Olen ollut yhtä toimelias kuin pariton sukka.

Kotieläintarha.

Minulla on puolustus valmiina: on ollut niin pirun hässäkkä tehdä kaikkea muuta. Kuluneesta talvesta ja keväästä muodostui töiden kannalta elämäni ruuhka-aika. Mutta ei se hosotus mitenkään puun takaa tullut. Itsehän lupauduin tekemään se kaiken: suorittamaan opinnot loppuun (check), pyörittämään yhtä design-kauppaa (check), kirjoittamaan blogeja (check), lehtijuttuja (muutaman kerkesin), yhden matkaopaskirjan (check), sitoutumaan juoksuharjoitteluun (check) ja keräämään talteen aivotuksia seuraavaa Vuoden mutsi -kirjaa varten (check, ja kustantajakin löydettiin, ja saatiin vähän apurahojakin!).

En aio nyt nyyhkyttää, että voi voi, kun uhrasin lähes kaiken aikani työlleni ja jätin lapsen pääosin isän vastuulle. Tiesin, mihin lähdin. Mieskin tiesi, mihin kelkkaan se aikanaan hyppäsi, kun löimme juomalasit samaan kaappiin. Sitä paitsi isä on lapselle tasan yhtä hyvä vanhempi kuin äitikin. Meillä joskus jopa paljon kärsivällisempi, hauskempi ja kekseliäämpi kuin minä.

En  myöskään aio paukutella henkseleitä, että voi että, miten paljon olenkaan saanut aikaiseksi. Mun elämä vaan on tällaista; motivoidun kiireestä ja paineesta, jos saan tehdä edes suurimman osan ajasta mukavia ja järjellisiä asioita. Ei minua haittaa, että on kesken sata asiaa kerallaan, jos jokaista sataa asiaa  saa edistettyä joka päivä vähän ja jokainen asia tulee noin suunnilleen sovitussa ajassa valmiiksi. Avonaisten projektien kasa ei ole kauhistus, vaan inspiraation lähde. Ulkopuolisen silmissä saatan näyttää työnarkkikselta. Luokittelen itseni kuitenkin vain synnynnäiseksi säätäjäksi - mä olen aina ollut tällainen. 8-vuotiaana maalasin yhden syksyn aikana yökaudet vesiväritöitä, joita kävin myymässä kaverini kanssa ovelta ovelle kotikylän vanhuksille markan kappalehintaan (kolmella markalla sai viisi kappaletta). Äiti yritti jarrutella, mutta turhaan.

Auringonkukan paineensietokyky testissä: islantilainen kevättuuli.

Kukaan ei kuitenkaan jaksa säätää loputtomiin. Mitä kahjompi on kiihdyttämään, sitä tärkeämpää on muistaa välillä katsoa auton ikkunasta ulos, ettei vauhtisokeus yllätä. Koska jos joka kerta iskee jarrut pohjaan sadankolmenkympin vauhdista ja unohtaa käydä vuosihuollossa, joku päivä ne jarrut eivät enää toimikaan. Vaikka välillä säädän täysillä, olen oppinut, että jokaiselle projekteille, liittyi se sitten työtehtäviin, harrastuksiin tai vapaaehtoistyöhön, on asetettava joku rajapaalu ja pidettävä siitä kiinni. On päätettävä, että tämän jälkeen otan iisimmin.

Pyöräretki yhdessä auringonpaisteessa. Se oli täydellinen päivä.

No sen aika koitti minulle nyt. Pusersin tutkinnon valmiiksi viime viikolla. Palkkasimme kollegan kanssa pari viikkoa sitten design-myymäläämme täyspäiväisen työntekijän. Yhtäkkiä käsissäni on työpäivä, jonka pituudeksi riittää alle 7 tuntia. Olen vienyt lapsen joka päivä tarhaan. Ja hakenut. Istutimme auringonkukan taimia takapihalle. Ehdin muutamina arkiaamuina käymään miehen kanssa kaksin aamukofeiinilla naapurikorttelin kahvilassa. Mies ehtii illalla omiin harrastuksiinsa ilman oman äitinsä lastenhoitoapua. Huomenna voisin kersan kanssa työ- ja tarhapäivän jälkeen kenties vaikka lajitella eteisen villasukkalaatikon. On kumman kevyt olo. Johtuisikohan se keväästä?

Turun Biennaali goes Islanti - tervetuloa

Asutko Turussa, kiinnostaako nykytaide, haluatko tietää lisää Islannista? Osana Turku Biennaali 2013 -ohjelmaa pidän tunninmittaisen yleisöluennon idyllistä Islannissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Keskiviikkona 22.5. mää mene Turkuun. Simmottos sit vaa tule sääki, jos lähel asut! Kerro toki myäs ystävillesi. (Kiitos avust, Turkuraattori.)

Vuosittaisen Turun Biennaalin teema on tänä vuonna idylli, ja näyttelyyn on kutsuttu taiteilijoita kaikista Pohjoismaista. Biennaalin aikana järjestetään yleisöluentoja ja vuoroni on hurmata yleisö puhumalla paljon ja nopeasti Islannista keskiviikkona 22.5. kello 17.30. Luento pidetään historia- ja nykytaiteen museossa Aboa Vetus & Ars Novassa (Itäinen Rantakatu 4–6), tarkemmin sanottuna  pääsisäänkäynnin vieressä sijaitsevassa Factory-kokoustilassa.

Jos yleisössä on lähiaikoina Islantiin matkustavia tai vaihto-oppilaaksi lähtijöitä, jään mielelläni tilaisuuden jälkeen antamaan matkavinkkejä.

PS. Jos haluat ostaa kirjoittamani Mondo Islanti -kirjan tai Vuoden mutsin, saat etukäteen varaamalla kirjat Biennaali-tarjoukseen 15 euroa/kpl paikan päältä :)

Alistuskonjuktio etsii verbiä

Ulkomailla asumisessa on se huono puoli, että jää jälkeen kaikista uusista, nasevista suomen kielen ilmaisuista. Viime kesänä Suomen-lomalla epäilin näyttäväni jatkuvasti kovin epäilevältä, koska puolitutut hokivat  keskustelun aikana koko ajan haittaakse. Siis minkä pitäisi? Äitini pelasti tilanteen, avasi Youtuben ja näytti, että on tällainen juttu kuin Putous ja Jani-Petteri. Täysin uusi tuttavuus. No sitten hoin Haittaakse puoli vuotta kaikkia muita jäljessä. Ei haitannut.

Viime aikoina olen huomannut suomalaisissa blogeissa ja facebookin statuspäivityksissä mielenkiintoisen sivulauserakenteen. Siinä koska-konjuktion jälkeen tulee yksi tai korkeintaan kaksi substantiivia eikä lauseessa ole lainkaan verbiä. Siis mitä tää on? Kuka on keksinyt lauseen, jossa ei ole ollenkaan teon sanaa?

Voisitteko kertoa, mistä tämä sanonta on peräisin, koska uteliaisuus.



Kuva: Flickr/Dan Shouse