Unelmaduunarit-podcast, Janita Autio: opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin

Minusta on mahtavaa tavata ihmisiä, jotka tekevät työtä, josta pitävät, mutta eivät välttämättä ole kouluttautuneet juuri siihen ammattiin...

Minusta on mahtavaa tavata ihmisiä, jotka tekevät työtä, josta pitävät, mutta eivät välttämättä ole kouluttautuneet juuri siihen ammattiin. Mutkan kautta perille -meininkiin liittyy aina kiinnostavampia käänteitä kuin niihin tarinoihin, joissa on suunnitelmallisesti menty pisteestä A pisteeseen B. Juuri siksi oli mahtavaa päästä jututtamaan valokuvaaja Janita Autiota.



Uusimmassa Unelmaduunarit-jaksossa juttelemme parikymppisen valokuvaajan Janita Aution kanssa siitä, kuinka opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin. Janita tuli tunnetuksi Instagram-tilinsä kautta ja tekee nykyään upeita kuvauskeikkoja ympäri maailmaa. Hän ei ole koskaan opiskellut valokuvaamista kouluissa. Hän vain - noh - aloitti valokuvaamisen. Kenellekään, joka käy kurkkaamassa Janitan Instagram-tiliä, ei jää epäselväksi, osaako hän valokuvata. Janita on mahtava esimerkki siitä, kuinka valokuvaajan oma ääni ja tyyli voi kehittyä myös kokeilun ja tekemisen, ei pelkästään opiskelun kautta.


En väitä, että koulutus olisi turhaa. On iso tukku ammatteja, joihin päästäkseen on pakko suorittaa tietyt tutkintovaatimukset. En haluaisi itseoppinutta lääkäriä leikkaamaan kättäni tai lääkkeistä mitään tietämätöntä apteekkaria myymään minulle lääkkeitä.

Mutta sen sanon, että ihan jokaiseen työhön mitä joskus päätyy tekemään, ei tarvitse eikä välttämättä edes voi käydä koulua. Eikä todellakaan tarvitse tähdätä pelkästään koulutusta vastaavaan työhön.   Rajaa järjettömän paljon mahdollisuuksia itseltään pois, jos hakeutuu ainoastaan sellaisiin töihin, johon omaa täydellisesti sopivan koulutuksen.

On aika jännä juttu, että esimerikiksi Suomessa rahoitusalan töihin palkataan lähinnä kauppatieteiden maistereita, tilastotieteilijöitä ja valtiotieteilijöitä, jotka ovat opiskelleet kansantaloustiedettä. Kun Lontoossa kurkkaa isojen pankkien meininkiä, huomaa nopeasti, että siellä palkataan rahoitusalalle töihin myös taidealojen kandeja ja humanisteja. 

Putkesta sisään, putkesta ulos -ajattelu tuottaa kyllä tietynlaisia ihmisiä tietynlaisiin tehtäviin, mutta putken suun ulkopuolelle jää valtava määrä pätevää ja vähän eri tavalla ajattelevaa jengiä - siis businesjargonilla: iso osa potentiaalia jää käyttämättä. 

Jos Janita olisi hakenut monena vuotena peräkkäin opiskelemaan valokuvausta (niihin kouluihin ei ole ihan helppo päästä) ja käyttänyt siihen joka kevät ja kesä paljon aikaa, hän voisi olla tällä hetkellä kovin erilaisessa työtilanteessa kuin nyt. 


Tämä podcast-jakso on siis kaikille teille, jotka pohditte omaa ammatinvalintaa tai emmitte opiskelujen suhteen. Joskus voi olla paras vaihtoehto lopettaa pohtiminen ja alkaa tehdä sitä, mikä tuntuu kivalta.  Loppututkinto ei todellakaan merkitse kaikkea. Vähintään yhtä tärkeää on rohkeus yrittää ja hyvät verkostot - eli tekemisen palo ja aito kiinnostus ihmisiin. Sitäpaitsi: voihan niitä kouluja käydä myöhemminkin, työn ohessa. Podcastissa ​Janita antaa myös vinkit siihen, kuinka rakentaa  ​suosittu Instagram-kanava. Kuuntele klikkaamalla tästä:



Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.


Ehkä kiinnostuit myös näistä:

Aikaisemmat jaksot:


Haaveiden Uusi-Seelanti - viisi syytä lähteä

Huomaan yhä haaveilevani Uudesta-Seelannista. Meidän ensimmäisestä ja tähän asti ainoasta reissustamme sinne on kulunut kohta neljä vuotta...

Huomaan yhä haaveilevani Uudesta-Seelannista. Meidän ensimmäisestä ja tähän asti ainoasta reissustamme sinne on kulunut kohta neljä vuotta, mutta innostus ei ole haalistunut lainkaan. 

Kirjotin keväällä Uuden-Seelannin vaellusreiteistä. Tässä viisi muuta syytä omaan Uuuden-Seelannin hurmiooni.



Luonto. Maisemat ovat kuin suoraan satukirjan sivuilta. Viinitilat, kuumien lähteiden koristama vulkaaninen maisema, lumihuippuiset vuoret ja kuumassa auringossa kimmeltävä valtameri, jossa hyppii valaita. Eikä sekään huono juttu ole, että jäätiköltä pääsee parissa tunnissa keskelle pingviiniyhdyskuntaa. Ja ne Cape Palliserin rannalla mölisevät upeat merikarhut. Ja tienvarsikioskeilla avokadoja myyvät maanviljelijät. Ja, ja, ja... upeat hiekkarannat. Uuh, mitäs vielä? Nelsonin maaseudun olutpanimot ja viinitilat. Keskellä upeaa kumpuista maisemaa sijaitseva Hobitti-elokuvien kuvausstudio Hobittila (The Hobbiton, pohjoissaarella). Siis apua: Uusi-Seelanti tuntuu mahtavuuden yliannostukselta.

Vinkki: Mutkittelevien teiden takia matkailuun kannattaa varata paljon aikaa. Me ehdimme kiertää kuukauden aikana molemmat saaret pintapuolisesti ja tehdä muutamia vaelluksia. Vietimme viikon pohjoissaarella ja kolme viikkoa eteläsaarella. Reissullamme oli suureksi hyödyksi Official Camping NZ -applikaatio, joka kertoo Uuden-Seelannin telttailualueet, retkeilymaastot ja luonnonnähtävyydet. 




Ihanaa leirielämää. Uudessa-Seelannissa on osattu panostaa leirintäalueisiin aivan eri tavalla kuin vaikkapa täällä Islannissa. Uudessa-Seelannissa leiriytyminen oli ihanan helppoa, vaivatonta ja jopa luksusta! Toki tuolla maailman toisella puolella kesät (eli pohjoisen pallonpuolikkaan talvikuukaudet) ovat lämpimämmät kuin Islannissa ja tekevät ulkona matkailusta helpompaa, mutta silti. Leirintäalueissa on huima ero kotiin verrattuna.

Leirintäalueet olivat koko matkan ajan priimakamaa ja tietoa eri majoituspaikoista ja niiden varustelutasosta sai helposti. Asuntoautolla oli nasta reissata, koska tiesi palvelujen olevan kohdallaan: isommilta leirintäalueilta löytyi uimalat, pyykinpesupaikat ja hyvät keittiöt. Edullisemmilta ja pienemmiltä leirintäalueilta tiesi saavansa vähemmän palveluja, mutta silti vessat ja suihkut olivat aina siistit ja yhteiskeittiöistä löytyi aina astioita ja kattiloita. 

Vinkki. Maksuttomat free camping -alueet on osoitettu erikseen (missä tahansa ei saa yöypä, siitä sakotetaan). Valtion ylläpitämillä edullisilla DoC-leirintäalueilla on teltta- ja asuntoautopaikkojen lisäksi joskus myös vuokramökkejä. Vessat, suihkut ja keittiötilat ovat yhteisiä. Kaupalliset lerintäalueet esimerkiksi TOP 10- ja Kiwi Holiday Park -ketjut olivat kalliita (vuorokausi matkailuautolla useamman kymmenen euroa), mutta niistä löytyy yhteisten keittiöiden ja kylpytilojen lisäksi myös uima-altaita, minigolfia ja pyykkitupa. 



Ulkoilulajit. Tämä extremelajipuoli on meidän perheessä puolison ominta alaa. Itse en niin välitä hypätä korkealta, laskea lujaa tai kiipeillä pystysuoria seiniä. Uuden-Seelannin reissussa mahtavaa oli kuitenkin juuri se, että puolisolle löytyi suosikkitekemistä lähes joka alueelta. Sillä välin kun minä luin dekkaria asuntoauton portailla, kiertelin viinikauppoja tai leikin matkan aikaan 4-vuotiaan esikoisen kanssa puistoissa, mies paineli maastopyöräpuistoissa ja kävi kiipeilemässä. Ja löysinhän minäkin vähän extreme-urheiltavaa: kävin parilla lyhyellä ratsastusvaelluksella.

Vinkki: Ihan paras paikka päästä kokeilemaan vauhtilajeja on mennä joko Wanakaan tai Queenstowniin. Ne ovat muuten tosi kivoja pikkukaupunkeja myös ihan tällaisille kaltaisilleni mukavuudenhaluisille ei-hurjastelijoille. Pohjoissaarella Rotoruan seudulla on tosi hyvät melontamahdollisuudet.




Kuumat kylvyt. Kananmunantuoksuisia kuumia lähteitä, eli paljon mahdollisuuksia lökötellä kuumavesialtaissa. Siis aivan kuin Islannissa. Mutta ihmekös tuo: Uusi-Seelanti sijaitsee Islannin tapaan kahden mannerlaatan saumakohdassa, ja maisemassa on tulivuoria, laavapeltoja, geysireitä ja niitä kuumia lähteitä.

Vinkki. Maasta löytyy useita hienoja kylpylöitä, kuten Rotoruan järven rannalla oleva Polynesian Spa, mutta myös niitä arkisia ja edullisempia uintipaikkoja. Monilla leirintäalueilla ja majataloilla on omat lämminvesialtaansa, joissa kelpaa rentoutua pitkän reissupäivän jälkeen. Islannin tapaan Uudesta-Seelannista löytyy myös luonnonvaraisia lämpimiä uimapaikkoja. Yksi niistä on puolen tunnin ajomatkan päässä Rotoruasta metsän siimeksessä sijaitseva Kerosene Creek.



Pienet kauniit kaupungit. Suurkaupungeissa on oma viehätyksensä, mutta minä olen enemmän viehtynyt pieniin kaupunkeihin. Urbaania ja eloisaa elämämää pienessä kompaktissa paketissa tekee minusta erityisen tyytyväisen. Ehkä juuri siksi viihdyn niin hyvin Reykjavíkissa. Tämä on pieni kaupunki, mutta silti näiltä tiluksilta löytyy kaikki, mitä riittää tekemään minusta onnellisen. Uudessa-Seelannissa vastaavanlaisia pikkukaupunkeja on paljon. 

Vinkki. Suosikkini oli meren rannalla sijaitseva pääkaupunki Wellington, joka on toki Reykjavikia isompi, mutta ei silti lainkaan suurkaupunkimainen. Cuba-katu oli hauskan ränsistynyt, ja mahtavia kahviloita ja pieniä ravintoloita löytyi lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan - aivan kuin täällä kotona. Aivan ehdoton vierailukohde on komea kansallismuseo Te Papa. Muita erityisen kivoja kaupunkeja olivat keskellä jylhää vuoristo- ja järvimaisemaa sijaitseva sisämaakaupunki Queenstown, jonne tuovat säpinää extreme-lajiharrastajat, ja aurinkoinen rantakaupunki Nelson, jonka hiekkarannoilta on lyhyt matka hauskoihin viinibaareihin ja kalaravintoloihin.



Näitä kuvia katsellessa huomaan reissukuumeeni nousevan. Jos Uusi-Seelanti olisi yhtään lähempänä, olisi jo aikoja sitten varannut sinne toisen reissun. Nyt pitää hetki kartutella matkakassaa ja tehdä jatkosuunnitelmia. Mutta lupaan itselleni nyt tässä, että joku päivä vielä palaamme sinne, ja mielellään vähän pidemmäksi aikaa.

PS. Jos ehdit tehdä pari muuta nojatuolimatkaa lämpimille saarille, käy lukaisemassa matkajuttuni Fidziltä ja Samoan saarilta.