Variksenmarja on pohjoisen oma superpilleri

Voihan vitjat mutta ilahduin tällä viikolla, kun luin Kemikaalicocktailista kattavan jutun suosikkimarjastani eli variksenmarjasta : Kot...

Voihan vitjat mutta ilahduin tällä viikolla, kun luin Kemikaalicocktailista kattavan jutun suosikkimarjastani eli variksenmarjasta:


Kotimainen marja, joka on satoisuudeltaan kuin mustikka, helppo kerätä, antioksidanttipommi, joka sisältää enemmän C-vitamiinia kuin mustikka — variksenmarja eli kaarnikka on ollut pitkään niin väheksytty, että oikein harmittaa!

Siis juuri näin! Olen täsmälleen samaa mieltä. Variksenmarja on ihan mieletön supermarja, joka on ihan turhaan jätetty metsämättäille jäätymään kun koriin on valikoitu mieluummin mustikoita.  Variksenmarjaa on paljon tarjolla, se on äärettömän nopea poimia eikä muussannu rouheissakaan sormissa yhtä helposti kuin mustikka. Kiva ja napakka marja.

Variksenmarja sisältää todella paljon c-vitamiineja ja sen lisäksi se ehkäisee ainesosiensa ansiosta verensokerinnousua ja jopa kroonisia sairauksia. Kannattaa lukea Nooran blogista tarkemmin noista terveysvaikutuksista ja poimia sieltä linkit lähteisiin.



Superpillerieitä suoraan pusikosta.

En tiennytkään, että näissä marjoissa on enemmän C-vitamiinia kuin mustikassa. Variksenmarjan terveellisyys on mahtava lisäargumentti tämän napakan ja pienikokoisen marjan puolesta. Minua itseäni variksenmarjoissa on kiehtonut eniten maku ja koostumus. Niissä maistuu vuoristoilma, laava-aukea ja kova tuuli. Maku on mieto, mutta marjan aromeista tulee joka kerta mieleen Islannin kaunis ja tyhjä ylänkö. Luonnollisestikin näin, sillä näistä maisemista näitä variksenmarjoja eli islantilaisittain kraekiberiä olen tottunut poimimaan.

Täällä tuulisella saarella kasvaa aika vähän mustikkaa ja niin paljon variksenmarjaa, että se on ollut islantilaisille luonteva käyttömarja jo pitkään.

Illan hämärtyessä ja sumun laskiessa poimin marjoja joen kohistessa taustalla. Ei voi kyllä täydellisempää iltaretkeä itselleen järjestää.

Variksenmarja kasvaa ympäri saarta. Parhaimmat marjapaikat olen löytänyt Pohjois- ja Itä-Islannin vuonoista. Nytkin syyskuisella issikkaretkellä syyskuun alussa poimin iltaisin pari parin litran jäätelöpakkausta täyteen marjoja. Evästauoilla hevosten syödessä heinää pistelin variksenmarjoja tyhjään juomapullooni. Oli pakko saada talteen mahdollisimman paljon.

Hieman oli tarjolla mustikkaakin, mutta variksenmarjaa moninkertaisesti enemmän.

Islannissa on kivaa käydä marjassa. Ei tarvitse pelätä matelioita, punkkeja saati hirvikärpäsiä. Muita marjastajia on niin vähän, että hyvän paikan löytäessään voi rauhassa kerätä täyteen vaikka kuinka monta ämpäriä. Maaruskan maalama syksyinen maisema muistuttaa ihan satukirjan aukeamaa. Marjojen poimiminen onkin ehdottomasti yksi syksyn luonnon kohokohtia.

Jaloittelu- ja marjankeruutauko.

Sitäpaitsi nämä ovat niin hyviä! Perinteisesti variksenmarjoista on tehty täällä hilloa ja mehuja. Jos ei itse ehdi marjaan, voi variksenmarjamehua ostaa muutamista luontaistuotekaupoistakin. Siihen kaupan mehuun itsekin turvaudun, sillä meillä kotona variksenmarjat menevät kokonaisena pakkaseen ja sieltä aamuisin pari ruokalusikallista smoothien sekaan. Kempparin tontilla variksenmarjoista tehtiin muun muassa piirakkaa, juomia ja jäädykettä. Kannattaa tsekata reseptit ja ottaa luonnosta variksenmarjat talteen. Niissä on pohjoinen luonto parhaimmillaan!


Islantilainen villapaita: osto- ja hoito-ohjeet

Lempivaatteeni on ehdottomasti villapaita. Tähän voisi nyt tarinoida jotain syksystä ja viileistä illoista ja siitä miten ihanaa on kääriy...

Lempivaatteeni on ehdottomasti villapaita. Tähän voisi nyt tarinoida jotain syksystä ja viileistä illoista ja siitä miten ihanaa on kääriytyä villapaitaan kotisohvalla ja lukea kirjaa.


Totuushan on kuitenkin niinkin tylsä, kuin että syksyllä on aina niin hitokseen tekemistä, että sohva&kirja&villapaita-kombot toteutuvat vain hyvissä aikomuksissa. Sitä paitsi täällä meillä päin on niin viileä kesälläkin, että villapaita on ihan ympärivuotinen vaate. Ei tarvitse marraskuuta odotella, vaan villiksen voi vetäistä päälle heinäkuussakin. 


Ja tosiaankin; islantilainen villapaita laitetaan nimenomaan päälle. Se ei ole sisäpusero ihoa vasten vaan ulkotakki ulkohommiin.

On muuten tosi kivaa, kun kommentoitte usein kuvissa näkyviä perheemme villapaitoja ja kyselette, mistä niitä voi Islannin-reissuilla ostaa ja kuinka niitä hoidetaan. Olen islantilaisista villapaidoista kirjoittanut tukun juttuja, mutta koska tämä nyt vaan on niin kamalan monikäyttöinen, nätti ja ihana vaate, niin juttua riittää enemmänkin.

Sitä paitsi näissä villapaitakuvissa  me kaikki näytämme niin kovin virkeiltä, kauniilta ja reippailta. Villis onkin minusta aivan paras nopea keino virkistää ulkonäköä. (Toiseksi parhaita ovat oikeanvärinen huulipuna ja hyvä silmänympärysvoide.)


Näin tunnistat islantilaisen villapaidan


Islantilaisen lampaan villasta neulottu ”lopapeysa” on mainio vaate ja arvokas tuliainen Islannin-reissulta.  Käsin neulottu villapaita on uutena karhea ja malliltaan väljä. Tarkista aina, että villapaidan niskalapussa lukee Handknitted in Iceland. Merkintä Designed in Iceland tarkoittaa ulkomailla koneellisesti valmistettua kopiota. Eivät sellaiset paidat välttämättä huonoja ole, nehän saattavat päinvastoin olla tosi sileitä ja mukavia päällä sisäkäytössäkin. Paikallinen villakäsityö on olemukseltaan karheaa ja paksua ja soveltuu nimenomaan ulkovaatteeksi. 

Islantilaisen lampaan villa on ainutlaatuinen. Pehmeä alusvilla pitää lampaan lämpimänä ja öljymäinen päällysturkki hylkii vettä. Siksi islantilaisen lampaan villasta tehty paita lämmittää kylmällä ja kestää sadetta paremmin kuin moni muu villapaita. Märkänään se ei tunnu märältä. Luonnonmukainen tekninen vaate.


Islannin villapaidan väri ja kuviointi 


Perinteisimmät villapaidat on tehty islantilaisen lampaan luonnollisista väreistä eli valkoisesta, ruskeasta, mustasta ja harmaasta. Muun väriset puserot on neulottu värjätystä, alun perin valkoisesta villasta. 

Käsineulotut villapaidat ovat kaikki keskenään erilaisia. Kuviointi vaihtelee neulojan mukaan. Jotkut tekevät muutaman sentin paksuista sahalaitaista raitaa, kun toiset suosivat monimutkaisempia kuvioita. Islantilaisessa perinteisessä villapaidassa on kuviointi paidan yläosassa ja joskus - mutta harvemmin - hihansuissa ja helmassa. Norjalaisessa villiksessä kuviointi täyttää koko paidan, islantilaisessa ei.




Islantilainen villapaita - minne kaupoille?


Käsinneulottuja islantilaisvillapaitoja löytää esimerkiksi maaseudun pienistä museokaupoista, maaseuturavintoloiden auloissa olevista pienistä myymäläpisteistä ja maaseutumajoituskohteista. Valikoima on tällaisissa pienissä parin hyllyn kokoisissa shopeissa pieni; mutta jos oikea löytyy se onkin sitten ihan aarre ja jonkun lähiseudun käsityöihmisen neuloma.

Reykjavíkissa villapaita kannattaa ostaa esimerkiksi Islannin neulontayhdistyksen myymälästä (Skólavörðustígur 19, handknit.is) tai villavalmistaja Álafossilta Reykjavíkin naapurikaupungista Mosfellsbaerista eli tuttavallisemmin Mososta (Álafossvegur 23, alafoss.is). 


Paljon käsinneulottu villapaita maksaa? 


Pitkähihainen pään yli vedettävä villapaita maksaa noin 200 euroa. Vetoketjulliset, napitetut ja pidemmät mallit ovat kalliimpia. Maaseudun myymälöissä hinta on usein noin parikymmentä prosenttia Reykjavíkin hintoja halvempi. Jos kauhistelet hintaa, niin muista tämä: Kokenut neuloja neuloo yhtä villapaitaa muutaman päivän. Villan osuus kustannuksista on vähintään 40 euroa eli neulojan tuntipalkka jää siis aika pieneksi. Käsinneulottu villapaita on käyttövaate mutta myös arvokasta käsityötä.


Villapaidan pesu ja hoito


Islantilainen villapaita paranee ja pehmenee käytössä. Kuvissa näkyvistä villapaidoista valkoinen on ollut käytössäni jo yli kymmenen vuotta ja vuosi vuodelta se vain paranee ja pehmenee. En ole pesettänyt sitä kertaakaan. Puhdistan villapaidan riiputtamalla sitä pakkasilmalla ulkona tai käärimällä muovipussiin ja tunkemalla päiväksi pakkasarkkuun. Kesäisin laitan puserot hetkeksi suoraan auringonpaisteeseen. Puseroista haihtuu hajut ja pölyt. Pienistä ruokatahroista tai hevosenkuolaläikistä rapsutan suurimmat jäljet pois ja se loppu mitä puseroon jää, haalenee ajan myötä.